Piratismista ja muista lakipykälistä
Tämän alasivun tehtävänä on kerrata muutamia yleisiä varoituksia ja huomioita mitä netistä ostamiseen tulee. Sivulla kerrataan pikaisesti vihjeitä piraattiteosten tunnistamiseen, vilkaistaan lainsäädäntöä, muistutetaan tullin olemassaolosta ja kerrotaan parhaat vinkit ongelmien välttämiseen. Animesta ja piratismista on olemassa laajempikin opas Lontoon murteella ja sen löytää osoitteesta http://www.digital.anime.org.uk/piratefaq.html.
[fansubit ja scanlationit] - [tunnista piraatti] - [nettihuutokaupat]
Fansubit ja scanlationit
Yksi pitkäaikainen ja varmasti pitkään säilyvä osa animeharrastusta ovat fansubit, eli fanien itse tekstittämät teokset. Vaikkakin teoksia monesti levitetään ilman rahallista korvausta, kyseessä ovat silti piraattituotteet. Eri maiden lainsäädännöt ja yritykset suhtautuvat asiaan hieman eri tavoin, mutta Suomessa ja hyvin pitkälti kaikissa muissakin länsimaissa lähtökohta on selvä - fansubit ovat laittomia. Jos historiaa katsotaan, Fansub-kulttuurilla oli tärkeä osa animen tuomisessa länsimaihin ja vielä 90-luvulla moraaleilla oli tärkeä merkitys fansub-ryhmissä. Viime kädessä on aivan jokaisen oma asia, miten animensa hankkii ja mistä, mutta pidä laittomat harrasteet omana tietonasi. Näiltä sivuilta et tule löytämään ohjeita tai vihjeitä tällaisen materiaalin hankkimiseen.
Mangan tapauksessa fansubien tilalla ovat scanlationit, eli skannattu manga, johon on tietokoneen avulla lisätty (esimerkiksi) englanninkieliset tekstit. Lain edessä näihin pätevät samat säännöt kun fansubeihinkin. Scanlationit ovat kuitenkin paljon fansubeja harvinaisempia.
Valitettava nykypäivän ilmiö on, että joillain fansubbaajilla on rahan kiilto silmissään ja vanha moraalisääntö jalomielisestä toiminnasta ei enää juurikaan päde. Joskus fansub-teoksia näkyy kaupan esimerkiksi nettihuutokaupoissa - ole varuillasi.
Tunnista piraatti - lyhyesti
Tässä kohtaa tarjoillaan pikaohjeita piraattiteosten tunnistamiseen. Ylempänä mainittu opas sisältää yksityiskohtaisempia vihjeitä, joita kannattaa myös lueskella. Yksi helpoimpia tapoja välttää piraattituotteita on tukea liikkeitä, joilla ei ole piraattikauppurin mainetta.
Piraatti-DVD:lle ominaista on aluekoodivapaus, kiinan- ja englanninkieliset tekstitykset sekä edullinen hinta. Monesti pitkä animesarja on tarjolla pienellä levymäärällä vain muutaman kympin hinnalla. Myös aluekoodi 3:n levyt ovat hyvin usein piraatteja, kuten myös VCD-muotoiset julkaisut. Poikkeuksia näihin sääntöihin löytyy, mutta kovin harvoin. Helpoin tapa tarkistaa tilanne on vilkaista, onko virallista länsimaista (aluekoodi 1:n tai europan aluekoodi 2:n) julkaisua ilmestynyt. Tämä taas hoituu kätevimmin tutun ja luotettavan nettikaupan sivuilta.
Muiden piraattituotteiden kanssa (painotuotteet, vaatekappaleet, lelut, mallit yms) parhaita tunnistamistapoja ovat laatu ja hinta. Painolaatu on usein surkeaa ja paketoinnin kuva ei välttämättä täsmää itse tuotteen kuvitusta. Lue myös pienellä kirjoitettu tarkkaan, jos julkaisijan copyright-tiedot ovat kirjoitusvirheitä täynnä, voi olla syytä huolestumiseen.
Ja mitäkö piraatin ostaja sitten saa? DVD-levyn kuvan- ja äänenlaatu ovat monesti ala-arvoisia, tekstitykset ovat kieliasultaan huonompia kuin erään lyhytaikaisen ex-pääministerimme englannintaidot. Tuotteiden laatu on yleensä kaikilta osin huonompaa ja monesti riskinä on yksinkertaisesti se, ettet saa edes sitä mitä tilatessa luvattiin. Muistathan myös, että tulli voi takavarikoida piraattiteokset, jolloin et ole oikeutettu saamaan mitään korvauksia tai hyvityksiä.
Piraattien kotipesä - nettihuutokaupat
Tämän osaston voi kerrata lyhyesti. Jos et tarkkaan tunne etsimääsi tuotetta, älä osta nettihuutokaupoista animetavaroita. Varsinkin suomalainen huuto.net -palvelu on täynnä animepiraatteja laidasta laitaan. Huutokaupan ylläpitäjät ovat ilmoittaneet, että heitä ei kiinnosta myytävän tuotteen laatu tai alkuperä, heille riittää kunhan saavat kävijöitä sivuilleen hinnalla millä hyvänsä. Sama koskee pitkälti myös kansainvälistä eBay-huutokauppaa, jossa tosin pelisäännöt ja asiakasturva ovat huomattavasti paremmat.
Usealla pikatarkistuksella voisi sanoa, että nettihuutokaupoista löytyvistä anime-dvd:istä erittäin monet ovat piraatteja ja lopuistakin osassa on epäselvyyksiä. Myös fansub-tuotteita kaupataan usein nettihuutokauppojen kautta, joko fansubbaajan tai kolmannen osapuolen toimesta.
Älkäämme silti tuomitko Internetiä käytettyjen tavaroiden välityskanavana. Valpas ostaja voi tehdä hyviäkin löytöjä netin välityksellä.